Näille markkinoille tullaan ostohousut jalassa

Jo 46-vuotias Töllötin toimii. Megamarkkinoilla saatetaan myyjä ja asiakas yhteen.

Viime vuonna 45 vuottaan juhlinut Töllötin kääntää uuden täyden vuoden vauhtiin Megamarkkinoilla Olvi-hallissa. Lauantaina 27.10. tarjotaan alueen yrityksille, yhdistyksille, seuroille ja esimerkiksi hanketoimijoille erinomainen mahdollisuus tehdä kauppaa.
Järjestöille markkinat toimivat toiminnasta tiedottamisessa ja jäsenhankinnassa.
– Töllöttimen lukijat kokevat, että lehti on paikallinen, hyödyllinen ja tarpeellinen. Ja mikä tärkeitä, Töllötin on se lehti, josta halutaan tutkitusti seurata mainontaa. Töllötin on myös onnistunut pitämään lukijamääränsä vakaana, jopa nousujohteisena. Tätä taustaa vasten haluamme tarjota alueen toimijoille mahdollisuuden käyttää brändimme vahvuuksia kaupantekoon, kertoo päätoimittaja Tero Joutselainen.

Savon Media Oy:n mediamyynnissä tapahtumavastuuta kantaa myyntineuvottelija Joni Mononen.
– Me hoidamme yleisön paikalle kattavalla markkinoinnilla ja vapaalla sisäänpääsyllä eli vain kaupanteko jää myyjille. Asiakkailla on ostohousut jalassa.

Tapahtuma on myös tilaisuus olla vaan muuten esillä ihmisten parissa ja jututtaa potentiaalisia asiakkaita sekä saada heiltä kehitysideoita omaan toimintaan.
– Megamarkkinat on loistava paikka myös kiinnostuneiden, potentiaalisten asiakkaiden yhteystietojen keräämiseen. Palveluyrityksille tarjoamme näyteikkunan esitellä tarjontaa.
Uutta konseptia vauhditetaan myös edullisella hinnoittelulla.