Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääkirjoitus | Vallanvaihdos Kirkonmäellä

Vanhojentanssit tanssitaan abiturienttien, ylioppilaskokelaiden penkinpainajaisia seuraavavana päivänä.

Menneellä viikolla valta vaihtui monissa suomalaisissa lukioissa. Näin on ollut tapana jo lähes 100 vuotta. Tätä samaa riittiä ei tunneta naapurimaissa, mutta meillä Suomessa penkinpainajaiset ja vanhojentanssit ovat saavuttaneet vahvan aseman lukiolaisten toimintakulttuureissa.

Vanhan tradition mukaan vanhojenpäivä on lukion toisen vuoden opiskelijoiden viettämä juhlapäivä. Tuona päivänä pukeudutaan upeisiin juhlapukuihin ja tanssitaan etukäteen harjoitellun koreografian mukainen tanssiesitys, vanhojentanssit.

Vanhojentanssit tanssitaan abiturienttien, ylioppilaskokelaiden penkinpainajaisia seuraavavana päivänä. Abiturienttien lopettaessa koulutyönsä, siirtyessä lukulomalle ennen ylioppilaskirjoituksia, ovat lukion toisen luokan oppilaat jääneet koulun vanhimmiksi.

Nyt on totisesti täyttä törinää.

Missä tahdissa vanhoja tanssitaan?

Nykyisin vanhojentansseissa tanssitaan useita eri tansseja. Perinteisesti tanssitaan esimerkiksi vanhoja salonkitansseja; poloneesia, cicapoa ja wengerkaa. Paritansseista suosituimpia ovat wienervalssit, kehruuvalssit unohtamatta tangoa, jossa toisella tanssijalla voi olla vaikkapa ruusu suussa. Tähän räväkkään menoon sopii mainiosti tanssiguru J. Uotisen tuttu letkautus: ” Nyt on totisesti täyttä törinää”.

Lisäksi suosittuja vanhojentansseja ovat olleet amerikkalaiset kansantanssit Salty Dog Rag tai vaikkapa Fireman´s Dance, unohtamatta erilaisia musikaalitansseja, kuten Lambeth Walkia. Listaan kun lisätään suomalainen Katrilli, polkka, jenkka ja päälle kuorrutuksena Elvistä buggin -askeleilla, niin taas törisee.

Muodiksi on noussut myös kehitellä vuosikurssille oma tanssi, joka poikkeaa sopivasti muista vanhojentansseista, koreografioista ja musiikista. Näitä yhteisiä tansseja hiotaan joukolla, jotta juhlailta saa kruununsa ja tiaransa.

Merkittävänä vanhojentanssien roolina on tapa- ja pukukulttuurien opettaminen tämän päivän nuorille. Koulu vallanvaihdoksen myötä, koulun vanhimman vastuut siirtyvät nuoremmille ja vanhojentanssien myötä opitut hyvät tavat, toisten kunnioittaminen ja huomioiminen, yhteistyö ja yhteisen hiileen puhaltaminen ovat kovaa valuuttaa tulevaisuudessakin.

Onnistuneen vallanvaihdoksen takana on tietysti lukion toimintakulttuuri, oppilaat itse sekä asiasta vihkiytyneet opettajat. Erityismaininnan ja kiitoksen onnistuneista vanhojentansseista ansaitsee tanssien ohjauksesta vastaavat liikunnanopettajat. Ilman heidän ammattitaitoansa ja tanssin lumoa, ei tätä upeaa opiskelijoiden suosikkitapahtumaa olisi.

Eikä valtakaan koululla vaihtuisi.