Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääkirjoitus Kesä, joka ei unohdu koskaan

Monen mielestä kesä on ihmisen parasta aikaa. Lomakausi lykkää päälle, erilaiset reissut, olipa ne uimarantareissuja tai kauemmaksi suuntauvia kotimaan tai kenties ulkomaan matkoja, on maisemanvaihto paikallaan itse kullekin. Pieni piipahdus ja pulahdus virkistää aina kummasti ihmismieltä ja kehoa.

Jokainen meistä muistaa kesät, jolloin satoi, oli hirmuhelteet tai kun ampiainen pisti. Muistot ovat moninaiset. Teltta pystytettiin itikoiden ja muiden mäkäräisten pyöriessä ympärillä, samaan aikaan ukkosen vaaniessa taivaan rannassa. Joku oli festareilla, joku otti elämänsä ensimmäisen ryypyn miestä vahvempaa. Olipa niitäkin, jotka eivät tehneet niin.

Tunnettu vanha kotimainen artisti Leo Friman lauloi laulussaan Kaksi lensi yli käenpesän: ”Siinä kesä meni kolisten ja rakastuttiin”. Niinhän sitä nuorena tehtiin. Olimme onnekkaita, rakastuneita ja vähän rehvasteltiinkin. Jokainen tavallaan, kun nuoria kerran olimme. Jalassa leveä lahkeiset Jamekset ja Retut, huolia ei ollut, eikä niitä tullut.

Jalassa leveä lahkeiset Jamekset ja Retut, huolia ei ollut, eikä niitä tullut.

Entäpä ne kesät, jolloin ei tapahtunut oikeastaan mitään. Niitä emme muista kovin. Ei ollut rankkasateita, ei heinäpeltohommia, ei edes ongella saatu sintin sinttiä. Oli vaan kesä muiden joukossa. Tosi asia kuitenkin on, että ei sekään kesä unohdu. Kyllä siellä silloinkin nautittiin auringon lämmöstä, uimisesta, jätskeistä, kavereista tai vaikkapa kesätöistä, joita riitti tekemiseen asti.

Aikuisiän kesämuistot löytyvät usein omista lapsista, perhejuhlista tai muista yhteisistä reissuista ja riennoista. Grillijuhlat, joissa grilli ei syttynytkään, tai perinteinen vanhanajan mansikka-vaniljajäätelö, joka suli pienokaisemme poskille, ei unohdu koskaan. Yhteiset ulkomaan ja kotimaan matkat ovat oma lukunsa. Näitä muistoja meillä jokaisella riittää.

Voisiko tämä kesä olla taas se kesä, jota voisi muistella vuosienkin jälkeen?

Kyllä voisi. Kaikki on meistä itsestämme kiinni. Kaikkea ei tarvitse suunnitella, kaiken ei tarvitse olla jotakin niin suureellista. Pienelläkin budjetilla voi saada aikaan ikimuistoisen kesän. Yleensä parhaat jutut, muistot syntyvät ”ex tempore” -tyylillä.

Rohkeasti ilman ennakkoluuloja uutta kokemaan, uusia tuulia haistelemaan, uusia makuja maistelemaan tai tanssilavan pyörteitä valssaamaan. Kesään mahtuu niin paljon huippujuttuja, joita ei kannata sivuuttaa vain olkapäitä kohottamalla.

Tehdään tästäkin kesästä kesä, joka ei unohdu koskaan.