Renkaat alle vaikka kotipihassa – Niko Stedt perusti liikkuvan auto- ja rengashuollon Iisalmeen

Niko Stedtin työauto liikkuu ja näkyy kaupungilla. Markkinointitapahtumiin, kuten Yhen illan juttuun osallistuminen, on tuonut positiivista huomiota ja palautetta. Tarja Rönkkö

Tarja Rönkkö

Niko Stedt on nuori yrittäjä, joka havaitsi puutteen Iisalmen palvelutarjonnassa, ja tarttui ripeästi toimeen.

Vuoden alussa käyty yrittäjäkurssi poiki idean liikkuvasta auto- ja rengashuollosta. Koronavirusepidemia riskiryhmien karanteeneineen tuli samoihin aikoihin, ja ajatus palvelun tuomisesta asiakkaiden koteihin alkoi hahmottua.

Renkailla.com on perustettu heinäkuun lopussa.

– Olen miettinyt yrityksen perustamista jo useamman vuoden, kertoo viisi vuotta sitten autonasentajaksi valmistunut Niko Stedt.

Hän suoritti asepalveluksen ilmavoimissa Rissalassa polttoaineen kuljetuksiin erikoistuneena sotilaskuljettajana, ja sai sieltä rekkakortin. Ammattitaitoa asentajana on kertynyt Ponssen kokoonpanossa Vieremällä, jossa Stedt on työskennellyt vuoden 2017 alusta.

Renkailla.com toimii siis ainakin aluksi sivutoimisena yrityksenä, eikä miehellä ole kiire Ponsselta pois. Stedt on työskennellyt aiemmin myös korjaamolla ja rengasliikkeessä.

Kaikki eivät halua tai jaksa lähteä korjaamoille ja rengasliikkeisiin.

– Kun teen Ponssella sekä aamu- että iltavuoroa, voin palvella omia asiakkaitani joustavasti heidän tarpeidensa mukaan, myös viikonloppuisin. Moni elää varsin hektistä arkea, ja tarve renkaanvaihdolle tulee yleensä äkkiä. Asiakas voi ottaa talvirenkaat kyytiin mennessään töihin, ja voin käydä vaihtamassa ne vaikka hänen työpaikallaan, Stedt kertoo liikeideastaan.

Renkaanvaihdon lisäksi Stedt tekee huoltoja ja korjauksia, jotka eivät vaadi halliolosuhteita. Hänellä on tekstiilipesuri, jolla auton penkit voi pestä. Stedt voi käyttää asiakkaan auton myös katsastuksessa. Hän voi olla asiantuntijana autokaupoilla ja lukea käytetyn auton vikakoodit, jos myyjä antaa luvan. Uusia palveluita räätälöidään tarpeen mukaan.

– Koska nykyään tuodaan kotiin muitakin palveluja, niin miksi ei tätä. Etelä-Suomessa vastaavia palveluyrityksiä jo onkin. Kaikki eivät halua tai jaksa lähteä korjaamoille ja rengasliikkeisiin. Myös auton osto on monille vaikeaa, jos ei ole tietoa tekniikasta.

Stedt voi myös kilpailuttaa myös talvirenkaiden hinnat asiakkaansa puolesta.

– Vaikka renkailla ei ajettaisikaan, ne vanhenevat myös varastossa, hän muistuttaa.

– Talvirenkaiden käyttöikä on vähälläkin ajolla vain noin viisi vuotta. Varsinkin kitkarenkaissa vanheneminen tapahtuu nopeasti. Hyvät talvirenkaat ovat halpa henkivakuutus.

Uusista renkaiden käyttösäännöistä Niko Stedt toteaa, että liikenneturvallisuus paranee. Nyt talvirenkaita on käytettävä marraskuun alusta maaliskuun loppuun, jos keli sitä edellyttää.

Aiemmin moni ajoi kesärenkailla vielä marraskuun liukkailla keleillä, koska se oli luvallista.

– Koska Suomi on pitkä maa, on parempi, että säädökset ovat alueellisia, Stedt sanoo.

Niko Stedt sanoo, ettei yritystoiminta tunnu edes työltä, sillä hän on harrastanut autojen ja traktorien korjausta koko ikänsä. Autonosturit tulivat tutuiksi jo lapsuuskodissa maatilalla, Varpaisjärvellä.

Iisalmessa omakotitalonsa autotallissa Stedt on kunnostanut viimeksi Audi 80 -henkilöauton vuosimallia 1991. Stedtin vaimon edesmenneen ukin auto sai palvella pariskunnan hääautona viime kesänä. Kaunis ajatus siitä, että ukki pääsi mukaan juhlaan, ilahdutti myös tuoreen avioparin sukulaisia.

Keskustelu