Poikkeusyksilö: Teresa Blomerus on ihmissuhdekeskeisen kulttuurin edustaja

Jos uutisissa kerrotaan romanien ongelmista, Teresa Blomerus kehottaa tarkastelemaan kunkin uutisen taustalla olevia yksilön lähtökohtia. Ehkä aikuiseksi kasvun ajankohta on ollut toinen tai ei yksinkertaisesti ole ollut mahdollisuutta esimerkiksi työntekoon. Pia Valkonen

Pia Valkonen

Teresa Blomerusta huvittaa ja ärsyttää yhtä aikaa. Romaninaisen asu on vain yksityiskohta identiteetin muodostuksessa.

– Kulttuuri-identiteetti on sydämen sivistystä. Se on jotain sellaista, miten ihminen kunnioittaa ihmistä tai se on yhä lailla kauniita käytöstapoja. Niin kuin sanonta kuuluu: ”Näkö niin kuin Luoja suo, tavat niin kuin ihminen tahtoo.”

Romanikulttuuria voi luonnehtia ihmissuhdekulttuuriksi. Sitä Teresa Blomeruskin korostaa. Hän palaa haastattelussa useasti siihen, että toisia ihmisiä on kohdeltava hyvin. Hänestä huokuu ystävällinen ilo.

Kulttuurin arvoperusta on kunnioituksessa. Vanhempia ihmisiä kunnioitetaan ja ollaan perhekeskeisiä.

Teresa Blomerus on kutsunut kotiinsa, punaiseen omakotitaloon Iisalmessa. Keittiössä on pitkä pöytä ja kahvit on katettu kauniisti. Kupit ovat hoikkalinjaisia ja siroja, on tassit ja tarjoilulautaset. Ei voi kuvitellakaan, että keittiötasoilla olisi tahroja kahvimukin pohjista.

Myös kulttuuriin sitoutumista pidetään tärkeänä. Talon emännällä on siitä ulkoisena osoituksena yllään röijy, pusero, jossa on modernin oloisia pitsikoristeita.

Tärkeintä on se, mikä ihminen on vaatteen sisällä.

– Muoti muuttuu, hän sanoo ja jatkaa, että röijyt saattavat nykyään olla muunkin värisiä kuin valkoisia; pääasia, että materiaalit ovat hyvälaatuisia.

– On vaaleanpunaisia beigejä ja jopa myrkynvihreitä kankaita. Paljetteja ei käytetä enää niin kuin ennen.

Teresa Blomerus kehottaa tekemään hyvä siitä, mikä on. On oltava kiitollinen, että on katto pään päällä ja lämmintä. Pia Valkonen

Romanilapset pukeutuvat kuten muutkin.

– Ei ole mitään määrättyä ikää siihen, milloin tytön on alettava pukeutua kansallisasuun. Kaikki ovat yksilöitä ja paljon on kiinni vanhemmista sekä perheestä.

Teresan esikoinen Gunnar opiskelee Kiuruvedellä Hingunniemessä kengittäjäksi. Gunnar pitää opiskelussaan työhön soveltuvia vaatteita.

Kuopus Robert on vielä peruskoulussa.

– Hän on ihan erilainen kuin isoveljensä. Lähtenee opiskelemaan merkonomiksi.

Tärkeintä on se, mikä ihminen on vaatteen sisällä. Äiti sanoo, että hänen poikansa osaavat ottaa ihmisen, ja sitten hän vakavoituu:

– Voinko minä näin kovasti kehua omia lapsiani?

Koska pojat ovat kasvamassa aikuiseksi, äidillä vapautuu aikaa opiskeluun. Hän valmistui joulun alla Savon ammattiopistosta koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajaksi. Suunnitelmissa on jatkaa opintoja sosiaalialalle.

Teresa Blomerus on kotoisin Helsingistä.

– Yleissivistykseen minut innosti mummo. Mummo piti huolta siitä, että auto oli talviaamuna lämmityksessä, jotta saattoi tarvittaessa viedä minut ja sisareni kouluun.

– Mummo oli edelläkävijä ja hyvin isänmaallinen. Hän oli yhdeksän ikäinen, kun oli sota. Isänmaallisuus näkyi myös siinä, että mummo seurasi aina jääkiekkoa. Teemu Selänne oli hänen ihanteensa.

Teresa Blomerus seuraa televisiosta historiallisia dokumentteja. Lisäksi häntä kiinnostavat historialliset hallitsijasuvut, kuten Romanovit. Uutisten seuraamisen vastapainoksi pitää olla perillä Ruotsin kuningasperheen asioista tai Englannin hovista.

– Minäkin olen isänmaallinen. Arvostan kovasti presidentti Sauli Niinistöä – etenkin, kun hän on sanonut nyt koronan aikaan, että pidetään huoli toisistamme.

Juttusarjassa esitellään ihmisiä, jotka ovat omassa sarjassaan. Tarkoitus on lisätä ennakkoluulottomuutta ja erilaisuuden hyväksyntää.

Kuka?

Teresa Blomerus

s. 1982 Helsingissä

Asuu Iisalmessa

Valmistunut Savon ammattiopistosta koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajaksi

Aikoo jatkaa sosiaalialan opintoja

Pojat: Gunnar Hagert s. 2003, opiskelee kengittäjäksi, Robert Hagert s. 2007, peruskoulussa

Harrastukset: helluntaiseurakuntatoiminta, lukeminen, ulkoilu, ruoanlaitto

Saako sanoa mustalainen?

– Saa sanoa. Mustalainenhan minä olen. Ei siitä pääse mihinkään, Teresa Blomerus sanoo, mutta huomauttaa samaan hengenvetoon, että paljon riippuu sanojan asenteesta, äänensävystä ja tilanteesta.

Kielikello-lehden kotisivuilla mustalainen ja romani-sanoista kerrotaan seuraavasti:

”Mustalaista tarkoittava roma(a)ni-sanan kantana on ihmistä, miestä merkitsevä mustalaiskielen sana rom, jonka juuret ulottuvat sanskritiin asti. Kannasta rom on johdettu adjektiivi romano (maskuliinimuoto), romani (feminiinimuoto). Esimerkiksi mustalaiskieltä tarkoittava omakielinen ilmaus on romani tšibb (nykyisin kuitenkin yleisemmin kaalengo tšimb).”

Romanikieli kuuluu indoeurooppalaisiin kieliin. Se on yksi intialaisista kielistä ja se muistuttaa nykyistä hindiä. Suomessa puhuttua murretta kutsutaan kaaloksi. Romanikieli sai virallisen vähemmistökielen aseman vuonna 1995.

Teresa Blomerus kertoo, että hänen mummonsa kyllä vielä puhui romanikieltä, mutta hän itse ei sitä kovin hyvin taida. Esimerkiksi reissussa Latviassa, jossa Teresa tapasi sikäläisiä romaneja, joitain asioita saattoi selvittää romanikielellä.

– Pääosin puhuimme englantia ja eniten elekieltä!

Kommentoi