Catherine Heiskanen on aina korvat pystyssä, kun voi omaksua tietoa suomalaisesta kulttuurista tai tavoista.
Hän työskentelee Sonkajärvellä Tuulikantele-asumispalvelussa ja opiskelee rekrykoulutuksella lähihoitajan ammattiin. Suomeen tultuaan hän opiskeli kokiksi, mutta korona vei työt.
Vanhushoitotyö on rankkuudessaankin palkitsevaa.
– On ihanaa työn vastapainoksi olla kirkon rauhassa. En kaipaa sinne melua.
Luterilaisessa jumalanpalveluksessa ei ole lainkaan tylsää. On virsiä ja Raamatun lukua. Se riittää.
Hän on laulanut kirkossa musikaalisen tyttärensä Mitchelin kanssa. Nyt kun kirkonmenoja on voinut seurata netistä, hän on esiintynyt palvelusten striimauksissa. Myös helluntaiseurakunta on kutsunut tilaisuuksiinsa laulamaan.
Catherinen Heiskasen isä oli auktoriteetti – hyvässä mielessä. Isän sääntö oli ehdoton. Koulua on käytävä.
– Jumala on yksi.
Kenialainen lapsuudenperhe oli katolinen. Mummo piti huolta siitä, että pikku Catherine kävi kirkossa ja lauloi hengellisiä lauluja.
Luterilaisen seurakunnan Catherine Heiskanen löysi Joensuun Rantakylässä, kun oli naimisissa suomalaisen aviomiehensä kanssa. Appivanhemmat olivat ortodokseja.
Ero tuli voimaan viitisen vuotta sitten. Aviomies jäi asumaan Joensuuhun.
Nuorimmat lapset ovat yhteishuoltajuudessa.
– Lauri haluaa poliisiksi välillä ja välillä omakotitalon. Tiana laulaa ja tanssii. Lola on myös musikaalinen ja runoilee.
Keniassa syntyneistä lapsista Mitchel asuu äitinsä kanssa Iisalmessa. Hän on kirjoittanut ylioppilaaksi IB-lukiosta Joensuussa ja on nyt kokin työssään vakipaikalla Sonkajärvellä. Joe käy lukiota Joensuussa. Hän aikoo lääkäriksi.
– Katolisuudessa on aika tiukat säännöt esimerkiksi paastossa ja jossain mielessä myös siitä, mikä on naisen asema tai tehtävä tai miten naisen tulee käyttäytyä. Ei se sovi, jos ei ole tiukka ihminen.
Catherinen isä oli lapsuuden perheessä auktoriteetti – hyvässä mielessä.
– Isän sääntö oli ehdoton. Koulua on käytävä.
Niinpä Catherine opiskeli lastentarhanopettajaksi. Hän työskenteli jonkin aikaa opettajana Tansaniassa. Opetti ensin lapsia ja sitten aikuisia.
– Tansaniassa maksettiin parempaa palkkaa.
Migori, jossa Catherinella oli kenialaisen miehensä kanssa omakotitalo, oli Keniasta Tansaniaan vievän valtatien varressa. Tansanian rajalle on vain reilu parikymmentä kilometriä.
Catherinen äiti työskenteli maanmittarina. Isä teki elämäntyönsä pankkiirina sekä virkamiehenä, oli mukana politiikassa ja valtuutettunakin.
Yksi kahdeksasta sisaruksesta asuu Seychellien saarivaltiossa Madagaskarin pohjoispuolella, yksi Kiinassa ja yksi Saudi-Arabiassa. Kaikki kuusi siskoa ja kaksi veljeä ovat elossa.
Äiti asuu Kisumussa. Kenian tärkeimpiä kauppareittejä kulkee Victorianjärveltä Kisumun satamakaupungin Mombasaan Intian valtameren rannalle.
– Anne-sisko asuu Nurmeksessa.
Kun ensimmäinen – kenialainen – aviomies kuoli, yhteisö ei jättänyt Catherinea yksin. Keniassa on erilainen suhtautuminen kuolemaan ja suremiseen kuin Suomessa.
– Jos joltakulta kuolee perheenjäsen, surevan luokse tulee kuukauden ajaksi aina joku yöksi eikä surijan tarvitse huolehtia mistään arjen asiasta. Hänelle tehdään ruokaa ja hänestä huolehditaan kaikin tavoin.
– Jos haluat, voit itkeä suureen ääneen tai puhua vaikka kadulla kohtaamastasi surusta. Tämän haluaisin tuoda Suomeen ja palliatiiviseen hoitoon käytännöksi.
Nyt Catherine on parisuhteessa ja kun häneltä kysyy, onko hän onnellinen, kasvoille leviää sädehtivä hymy.
– Olen minä onnellinen.
Kenialainen keskustanainen
Catherine Heiskanen lähti kuntavaaleihin ehdolle, koska ystävä, johon oli tutustunut seurakunnan vapaaehtoistyössä, kysyi mukaan. Puolueeksi valikoitui Keskustapuolue.
– Haluan vaikuttaa asioihin. Olen asunut Iisalmessa yli kolme vuotta ja koen kaupungin omakseni.
Hän on asunut vuosia 3,1 miljoonan asukkaan Nairobissa, Kenian pääkaupungissa.
– Jos asuu Nairobissa, pitää olla hyvät tulot, että siellä selviytyy.
– Paloisvuorella voi juosta maastossa ja hiihtää. Ja se on korkea – tosiaan kuin vuori. Aivan kuin Migorissa oli.
– Haluan auttaa muita maahanmuuttajia Suomeen kotoutumisessa ja yhteiskuntaan integroitumisessa. Kielen kanssa pitää lähteä liikkeelle ihan pienestä.
Pitää sanoa ensin kiitos, sitten ole hyvä ja lopulta uskaltautua itsekin kysymään, mitä kuuluu.
Maahanmuuttajalle esimerkiksi kokiksi opiskelu on paljon muutakin kuin sitä, miten paistinlastaa pannulla käännellään. Onneksi on Skype ja Zoom. Ja äidille Migorissa voi aina soittaa, jos tulee ikävä.
– Joskus puhumme neljäkin tuntia äidin kanssa.
– Toivon, että Iisalmeen tulee enemmän ja enemmän maahanmuuttajia. Tämä on niin hyvä ja rauhallinen kaupunki lasten kasvaa.