Mies ja viulu, mandoliini, saha tai paperinpala – kaikkea on tullut Martti Heikkisen soitettua

Pia Valkonen

Martti Heikkinen oli kuusivuotias, kun opetteli soittamaan isän mandoliinilla.

Heikkisten kotimökki Sonkajärven korvessa oli vaatimaton, mutta italialainen mandoliini isällä oli, ja kun poika täytti 16 vuotta, isä toi taloon vanhan viulun.

– En minä nuoteista ymmärtänyt mitään, eikä sellaisia ollut saatavillakaan siihen aikaan. Opettelin korvakuulolta.

Kytö soittamiseen oli niin kova, että kaikki, joista lähti ääni, tuli valjastettua soittamiseen: saha tai kampa sekä paperinpalakin kävivät. Joskus soittopeliksi osui huuliharppu.

Nuorukainen teki isän tuomaan viuluun omatekoisen kotelon ja tarpoi tienvarteen odottamaan. Sieltä hanuristi poimi hänet kyytiin ja soittajat menivät tansseja soittamaan. Jos muuta kyytiä ei ollut, viulisti taittoi matkan polkupyörällä.

– Siitä sai muutaman markan.

Viime vuosituhannen lopussa metsähehtaareja, rantaviivaa ja lähisaaria kertyi lisää.

Jokainen ropo oli kotimökissä tarpeen. Martti Heikkinen oli avustanut kymmenvuotiaasta lähtien Joka Poika -lehteä.

– Sain kirjoituksistani niin paljon rahaa, että pystyin tilaamaan Joka Poika -lehden sekä ostamaan postimerkit seuraavan tekstin lähettämiseen.

– Olin varmasti Suomen nuorin ja köyhin reportteri.

Vuonna 1950 Martti Heikkisen piti lähteä armeijaan, vaikka isä oli huonona ja kotona oli kaksi alaikäistä sisarusta.

Armeijassa meni kolme viikkoa ja majuri Kotiaho tuli sanomaan, että nyt olisi aliupseerikouluun lähtö. Viikko hänen aliupseerikouluun joutumisestaan kotimökki paloi ja koulutettava koetti vedota siihen, että häntä tarvittaisiin nyt kotona Sonkajärvellä.

Ei auttanut. Heikkisestä tehtiin kolmannen komppanian neljännen joukkueen ensimmäisen ryhmän johtaja. Samalla hän oli koko joukkueen varajohtaja. Myöhemmin siviilissä tuli vielä yksi natsa lisää ja kersantin arvo.

– Pärjäsin ryhmänjohtajana miesten kanssa hyvin. Kun tuli kotiutukseni aika, tuvan väki nousi kolmelta aamuyöstä hyvästelemään.

Paluu oli kurja ja alkoi rankka elämä. Lapsuuden perhe asui aitassa ja isä oli katkaissut jalkansa.

Martti Heikkinen vihittiin avioliittoon Anja Roivaisen kanssa toukokuussa 1955. Vihkimispaikkana oli sotkamolaisen ruumisarkkuliikkeen yläkerta, morsian oli liikkeessä töissä. Morsian vihittiin lainapuvussa, sulhasella oli oma, ensimmäisensä.

Kolme tytärtä ja kuopuspoika syntyivät kuuden vuoden sisällä häistä.

Seurustelu alkoi Laakajärven tanssilavalta juhannustansseista 1954.

– Anja tuli hakemaan minua tanssimaan. Sen jälkeen menimme juttelemaan. Kerroin hänelle kaiken.

Tulevan aviomiehen mieltä painoi se, että hän oli jättänyt monia tyttöjä itkemään. Holtiton elämä oli seurausta muutaman vuoden takaisesta kokemuksesta, jossa satunnainen tyttö oli jälkeenpäin tullut kertomaan, että odottaa lasta.

Isäehdokas oli vetäytynyt lähimpään saareen, ottanut aseen mukaansa ja ajatellut ampua itsensä. Mietittyään hän päätti ottaa vastuun; maksaa elatusmaksut ja tehdä vast´edes kahta enemmän savottatyötä, vaikka oli varma jo silloin siitä, että lapsi ei voi olla hänen.

Tanssiin hakenut Anja ei kauhistunut, eikä pelännyt tulevaa työntäyteistä elämää.

Heikkiset huomasivat syksyllä 1956, että Iisalmen Ruotaanmäessä oli osuuskaupan kauppiaan paikka auki. Martti Heikkinen valittiin kauppiaaksi.

– Ei minulla ollut siihen mitään koulutusta eikä meillä kummallakaan kokemusta liike-elämänsä.

Ruotaanmäestä Heikkiset muuttivat Rautavaaralle ja sieltä Nurmekseen. Pariskunta työskenteli liikkeenhoitajina ja Nurmeksessa Anja piti omaa ompelupuotia yhdeksän vuoden ajan ennen eläkkeelle pääsyään.

Vaurastumisen tarina

Kansakoulun päättötodistuksen keskiarvo Martti Heikkisellä oli ysi. Numerot hän oli saanut kovalla itseopiskelulla. Kouluopetusta seuraamaan lahjakas poika oli päässyt pahimpaan savotta-aikaan vain pari kertaa kuukaudessa, sillä mökkiläisen lapsen tuli olla metsätöissä aina, kun töitä oli.

Koulumatkan pituus oli seitsemän kilometriä.

Martti Heikkinen on syntynyt Kotkassa. Sinne hänen isänsä oli jäänyt töihin, kun kaveri oli toteuttanut molempien haaveen lähteä Amerikkaan.

Kaverilla oli ollut enemmän rahaa. Hän sai ostettua liput.

Martti Heikkisen isä oli lähtenyt paremman elannon toivossa kohti Amerikkaa Sonkajärveltä samalla tavalla kuin hänen oma isänsä aikoinaan Viipurin lähelle Perkjärvelle.

Kun sisällissota oli ohitse, Heikkiset katsoivat Perkjärven talonsa ikkunasta, kuinka voittanut osapuoli toi pellolle rivistön työläisiä joka päivä ja jollain laskuopilla rivistöstä valittiin läheiselle sorakuopalle ammuttavaksi erä punikkeja, punikiksi epäiltyjä tai oikeastaan ketä vain työväestöön kuuluvia.

Heikkiset päättivät paeta. Heidät järjesteli takaisin kotiseudulle isän eno. Hän oli Sonkajärven valkoisten päällikkö.

Martti Heikkisen isän oli palattava Kotkasta nuoren perheensä kanssa Sonkajärvelle, koska hänen isänsä vuonna 1936 kuoli. Martti Heikkisen äiti oli Elna Räsänen Riistavedeltä ja tullut hänkin Kotkaan paremman elannon perässä.

Martti ja Anja Heikkinen ottivat ukin ja isän velat kotimökistä vastatakseen 1960-luvun alkupuolella. Vanhalla pariskunnalla oli mökissä elinikäinen asumisoikeus. Isä hukkui kuusi vuotta velkojen järjestelyn jälkeen ja muutaman vuoden kuluttua miehensä kuolemasta Elna Heikkinen muutti Rutakolle.

Viime vuosituhannen lopussa metsähehtaareja, rantaviivaa ja lähisaaria kertyi Heikkisille lisää.

Kaukaista historiaa olivat myös elatusmaksut nuoruuden yhden yön tarinalle. Nainen oli muuttanut tyttärineen Ruotsiin. Kuusikymppisenä Ruotsin-tytär matkusti Suomeen ja halusi maksaa DNA-testin. Testi paljasti, että tytär ei 99,9999-prosenttisesti olekaan hänen.

Metsien hoidon ohella Martti Heikkinen ehti rakentaa Veikko-veljelle talon oman Sonkajärven-talonsa lähelle. Pikku veljellä kun on aina ollut peukalo keskellä kämmentä.

– Me Anjan kanssa sitten vain pojotettiin eläkkeellä. Yhdessä näyttelimme koko 1990-luvun Eero Sillanpään näytelmäryhmässä. Minä olen aina kirjoittanut harrastuksekseni, sitten liityin Sonettiinkin ja soittelin huvikseni.

Hanureita siunaantui useampi. Ja tänä kesänä Martti ja Anja Heikkisen klaaniin syntyi 22. jäsen.

FAKTAT

Martti Heikkinen 91 v.

s. 25.6.1930 Kotkassa

asuu Iisalmessa yksin

puoliso Anja (os. Roivainen) 1936 – 2017

lapset: Eija-Liisa s. 1956, Arja-Sisko s. 1957, Sirpa-Lea s. 1959, Kari-Martti Juhani s. 1962

Heikkisten pesuetta yhteensä 22 henkeä

elämäntyö kaupan alla Iisalmessa, Rautavaaralla ja Nurmeksessa

Harrastukset: kirjoittaminen, hallitsee kymmenen eri soittimen soiton

Kommentoi