Leila Pekkanen sai taannoin syntymäpäivälahjaksi laskuvarjohypyn. Hypyn hän teki tandemina.
Taivaalta hyppääminen sinänsä ei tuonut uusia puolia esille hänestä itsestään.
– Luotan ihmisiin. Olen aina luottanut. Enkä ole kateellinen. Sitä luonteenpiirrettä minulla ei ole, hän kuittaa ja siirtyy kursailematta kuvaamaan, millaiselta näytti videolla, joka oli otettu vapaassa pudotuksessa – siinä vaiheessa, kun laskuvarjo ei vielä ole auki.
Vauhtia oli 250 kilometriä tunnissa. Kuvaaja hyppäsi vieressä omalla varjollaan.
– Posket venyivät tuulessa näin, Leila Pekkanen venyttää kasvojaan eikä pelkää näyttää kaskun leveäsuiselta sammakolta.
Ylä-Savon soten toimitusjohtajasta voi sanoa, että hän on sekä ihastuttavan epäsovinnainen että myös heittäytyvä.
Vasta lentokoneessa tajusin, että minulle ei anneta omaa varjoa.
– Kummallisinta laskuvarjohypyssä oli syvä hiljaisuus, joka vallitsi, kun avasimme varjon ja liitelimme alas.
Kaikkialla kimmelsi syyskuinen aurinko. Oli maltettava kuunnella hiljaisuutta – sitä, kun ei kuulu mitään.
– Kaikki oli niin kaunista.
Hyppyä oli edeltänyt tunnin valmistautuminen, jolloin laskuvarjohyppäämisen ammattilainen kertoi hypyn eri vaiheista. Samalla ammattilainen tarkkaili tandemhyppykaverinsa reaktioita. Siihen oli johtajankin, silloisen Kiimingin kunnanjohtajan, alistuttava.
Äkkiä häntä alkaa naurattaa:
– Vasta lentokoneessa tajusin, että minulle ei anneta omaa varjoa.
Leila Pekkasella on kolme aikuista lasta ja yksi lapsenlapsi.
– Lapseni harrastavat vuorikiipeilyä. Se ei todellakaan ole minun juttuni. Tosin kallion seinämää pitkin laskeutumista olen kokeillut.
Nyt hän etsii tukikohtaa jostakin sellaisesta paikasta, jossa olisi lapsille ja lapsenlapsille vuorikiipeilymahdollisuudet. Hänen äitinsä on syntyisin Puumalasta ja siellä olisi kosolti Saimaan rantojen kallioita kiipeillä.
– Olen haaveillut myös matkailuauton ostamisesta. Voisin vähän aikaa asua autossakin ja käydä tyttäreni luona Ranskassa. Tai perustaa Norjan vuorille pop up -kahvilan.
Leila Pekkasen äidillä oli aikoinaan pikku kahvila Muuramessa. Myöhemmin äidistä tuli pienen muuramelaisen maatilan emäntä. Työtä tilalla oli paljon ja niin lapsetkin omaksuivat työn eetokseen.
Naapurustossa ei samanikäisiä lapsia ollut ja Leilan oli hiihdeltävä pitkin metsiä yksikseen. Kesällä hän yleisurheili. Kuulantyönnössä tuli piirimestaruus.
– Isä ja pappa olivat molemmat seppiä, ja pappa oli takonut joskus aikoinaan 7,4 kilon kuulan. Minä sillä harjoittelin, kun muuta ei ollut. Oman sarjani 4 kilon kuula oli kisoissa niin kevyt, että sen vain viskasin menemään ja voitin.
Leila Pekkanen mainitsee vanhempansa puheessaan usein. Äiti tulee mieleen, kun hän kertoo, että luontoon saattaa jättää surunsa.
– Olin äidin luona sairaalassa hänen elämänsä viimeiset viikot. Nukuin viereisessä sairaalasängyssä. Kun yhtenä yönä en enää kuullut äidin hengitystä, kutsuin hoitajat; äiti oli kuollut.
Välittömästi äidin kuoltua – tästä on selvästi outo puhua – tuli mystinen kokemus. Leila Pekkanen näyttää ilmeillään, että oli sellainen puhhhh, ja ikään kuin äidin sielu olisi lentänyt pois.
Muutaman vuoden kuluttua kuoli isä. Isä ikään kuin odotti, että kuolinvuoteensa viereen ehtivät kaikki lapset perheineen.
Äkkiä haastateltavalle tulee kiire. On mentävä vaihtamaan vaatteet. Neljän jälkeen on tarkoitus työkaverin kanssa lähteä polkemaan Lapinlahdelle.
– Sinne on nyt hyvä polkea, kun on hyvät kevyen liikenteen väylät. Käymme Matin ja Liisan asemalla syömässä lettuja.
Hyvä johtaja aistii, missä työntekijä on hyvä
Ylä-Savon soten toimitusjohtaja puurtaa nyt Pohjois-Savon hyvinvointialueen muutosjohtajanakin. Kun uudet hyvinvointialueet syksyllä 2023 aloittavat, Leila Pekkanen voi hyvillä mielin jäädä eläkkeelle.
Hän on mennyt kahden mankelin lävitse.
– Tulin aloittamaan Ylä-Savon soten kuntayhtymää ja miltei viisi vuotta oli vaikeaa – ensimmäiset positiiviset viestit sain vuonna 2014. Odotettavissa on, että seitsemästä kymmeneen vuotta menee ennen kuin yhteistyö alkaa sujua.
Kun Leila Pekkaselta kysyy hänen vahvuuksiaan, hän kertoo, että osaa aistia, missä työntekijät ovat vahvoja ja hyviä.
– Esimerkkinä tapaus, jossa huomasin, että soten työntekijä voi huonosti. Minun tehtävänäni johtajana oli tunnistaa tilanne ja hoksata vaihtoehto. Autoin toista löytämään kukoistuksensa. Tästä sain kiitosta jälkikäteen. Voin sanoa myös, että me Ylä-Savon sotessa onnistuimme yhteisön luomisessa.