Savolainen rousti: Bisneksiä ilman laskutaitoa – Kirsi Nivan tunnistaa korvia särkevästä naurusta

Chanelia tai sadetakki, korviaraastavasta naurusta Kirsi Nivan kuitenkin aina tunnistaa.

Sari Kangaskokko

Tässä sarjassa roustataan kohde luita ja ytimiä myöten. Totta on ainakin toinen puoli. Enintään.

Onko ravintola Tuoppi-Kellari tuttu paikka?

Jokainen siellä kerrankin käväissyt varmasti tunnistaa paikan omistajan, Nivan Kirsin korvia särkevän naurun jo kilometrien päähän. Vakioasiakkaat potevat pysyvää kuulonalenemaa ja muutkin satunnaisemmin paikan palveluja käyttävät hierovat korviaan kun tiskin takaa jyrähtää.

Huumorintajuinen Kirsi käkättää omille vitseilleen sekä riettaille Snapchat-videoille silmät vuotaen mutta välillä on kyllä vähän hankala ottaa selvää, mille nauretaan. Kaikki kuitenkin nauravat mukana ettei tarjoilu lopu ja Kirsille tule paha mieli.

Järjestää asioikseen olutfestareita ja niiden vuoksi kärsii vuosittain 3–15 hermoromahdusta. Onhan toki aika rankkaa jatkuvasti miettiä, onko se ja se vinyylihousuinen DJ enää ensi kesänä muonavahvuudessa.

Tässä kun itse kullakin jo alkaa ikää olla ja nämä megatähdetkin ukkeja, riski lonkkamurtumiin kasvaa: DJ Sash helikopterissa on paljon seksikkäämpi kuin DJ Sash pyörätuolissa ja tämmöisiä skenaarioita Kirsi päässään pyörittelee niin että meinaa vähän kiukuttaa.

Ja voi kun kiukuttaisi vain vähän, meinaa nimittäin kiukuttaa aika laadukkaasti ja usein.

Ja voi kun kiukuttaisi vain vähän, meinaa nimittäin kiukuttaa aika laadukkaasti ja usein. Olusia stressaava ravintola-alan velho on entistäkin kovaäänisempi. Kun Kirsillä alkaa hihat palaa, tiskiin nojailevat vakio-osaajat siirtyvät vähin äänin syrjäisempiin pöytiin. Paitsi eräs kovaääninen Janatuinen joka ei osaa pitää suutaan kiinni.

Kun Janatuinen saa kierrokset tiskin takana nousemaan entisestään, nousee äänenpainot kaikilla muillakin kun yritetään sitä Janatuista hiljentää. Siihen päälle kun vielä jukeboksi paukahtaa päälle soimaan Hilimaa ja Onnia, meininki on suorastaan pökerryttävä.

Voisi kuvitella että bisneksien pyörittämiseen tarvitaan laskutaitoa mutta ilmeisesti vähemmälläkin pärjää: riittää että on päättäväisyyttä ja visio. Tämä on tullut tutuksi mm. jääkaappiostoksilla.

Ei ole ennenkuulumatonta, että nainen kodinkoneita hankkiessaan päättää parin millin heiton olevan ”ei niin justiinsa”, varsinkin jos ohjekirjassa lukee vehkeen olevan integroitava. Sittenpä taas luetaan Facebookista, kuinka tämäkään projekti ei mennyt ihan putkeen ja keittiön kaapeista irroteltiin ovia.

Jonkinlaista bisnesälyä Kirsillä kuitenkin on. Tästä hyvänä esimerkkinä on ravintolan terassi, jonka vakioasiakkaat rakentavat joka vuosi talkootöinä. Tekijöitä motivoi raikkaan ulkoilman lisäksi rauhallinen äänimaisema sekä tilaisuus käyttää akkuporakonetta.

Rakennusprojekti saa toistuvasti komediallisia piirteitä (ja tuppaa se rauhallinen äänimaisemakin särkymään) kun yksi tekee ja muut neuvovat eli aivan loistavaa viihdettä.

Raskas mutta toki rakas työ vaatii vastapainonsa: talvella lumitöitä, kesällä sup-lautailua.

Viime kesän seikkailut laudalla koiransa Urhon kanssa päättyi uintireissuun sessun kaataessa laudan emäntineen järveen. Ollaankin tässä porukalla pohdiskeltu, oliko teko tahallinen? Ainakin mies välillä suunnittelee eukon polkemista suohon ja lapsetkin toisinaan tuskastuvat äitiinsä.

Talvellakin sattuu ja tapahtuu. Kärsivällisyyttä koettelee etenkin raskas nuoskalumi, jota Kirsi lumikolalla siirtelee tontin reunalta toiselle. Usein sitä harmittaa, kun lunta ei saa kipata naapurin pihalle ja raskaan lumen kanssa teutaroidessaan on useampi lumikola haljennut, lumilapioitakin joudutaan uusimaan tiuhaan.

Että sen minkä terassin rakentamisessa keväällä säästää, talvella palaa fyffee siitäkin edestä.

Tuoppi-kellarin ruhtinatar hämmentää pukeutumisellaan. Yhtenä päivänä sillä on päällään kurahousut ja firman t-paita, seuraavana päivänä purjehtii paikalle Marimekossa ja korkokengissä tukka sievästi käherrettynä.

Kyllähän siinä vähän häkeltyy kun nainen ensin rontostelee paikalle kumisaappaat lotkuen ja vain tunteja myöhemmin edustaa timantit helkkyen. Chanelia tai sadetakki, korviaraastavasta naurusta sen kuitenkin aina tunnistaa.

Kommentoi