Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Outi Onttisen unelmana on pikku kylpylä lapsille ja nuorille

Kun astuu huiman kokoiselta ja iloisesti koristellulta terassilta sisään Anttulan Yökylään, kohtaa eteishallissa joulunpunaista, tummanpunaista ja riemullista lilaa.

Keskellä lattiaa on erikoinen pöytä. Pöytälevynä on sydämenmuotoinen puusta karkeakätisesti sahattu kappale. Koko komistus on leikkisän pinkki.

– Koska kehitysvammainen lapsi voi olla täysin muista ihmisistä riippuvainen, on tärkeää, että hänellä on ympärillään katseltavaa ja värien kautta elämyksiä on helppo saada, Outi Onttinen sanoo.

Anton syntyi huhtikuussa 2004 Norjassa. Perhe asui siellä vuodesta 1999.

– Työkaverini soitti ja sanoi, että nyt lähdetään Outi Norjaan töihin. Kokkolassa alkoi kolmen kuukauden pikakoulutus.

Niin Outi Onttinen, Esko Putkonen ja kuusivuotias Sini jättivät Suomen. He asettuivat Tromssaan ja joutuivat kohtaamaan pohjoisen kaamoksen.

Puolen vuoden ajan mietin, voisinko rakastaa jonkun muun kehitysvammaista lasta.

Kielikään ei ollut sitä, että opettelee kurssilla sanat ja alkaa asetella niitä peräkkäin. Outi havahtui, kun hänen tutoroiva työkaverinsa sanoi: "Jeg ska på do."

Outi oli innoissaan menossa mukaan. Vessaan! hän tajusi lopulta. Norjalainen työkaveri olikin menossa vessaan. Kyse oli pohjoisen murreilmaisusta. Niitä ei oppitunneilla ehditty opetella.

Norjassa oli työtä kummallekin, hyvät palkat, huikeat maisemat ja Tromssassa lämmin suomalaisyhteisö. Jokin puuttui. Ruokakaan ei ollut samaa kuin Suomessa, vaikka kuinka norjalaisista elintarvikkeista koetti valmistaa tuttuja aterioita.

Iisalmi ja sukulaiset olivat tuhannen kilometrin päässä. Perhe osti pienen töllin Viitostien tuntumasta Peltosalmelta Iisalmen tukikohdakseen. Esko ja Outin isäpuoli, Tapsa, remontoivat sitä ennen muuttoa. Oli tarkoitus viettää siellä Outin äitiysloman aika ja palata sitten takaisin Tromssaan.

Antonin terveysongelmat alkoivat kuitenkin näkyä muutaman kuukauden ikäisenä ja perhe päätti jäädä Suomeen.

Anton oli hartaasti odotettu lapsi, sillä Sinin ja Antonin syntymän välissä Outilla oli keskenmenoja. Kysin lastenneurologisella osastolla Antonille ei annettu hyvää ennustetta. Hän olisi syvästi kehitysvammainen ja kuolisi pian.

Kului kolme vuotta ja Anton oli edelleen elossa. Poika kommunikoi äännellen, elein ja ilmein.

– Vauvana Anton nukahti, kun häntä heijasi sylissä edestakaisin. Kerran aamuyöllä väsähdin ja keskeytin heijaamisen. Anton avasi ensin toisen silmänsä ja katseli ympärilleen, sitten toisen ja kuunteli tapahtuuko mitään, kunnes alkoi vaatia: lisää heijausta! Ajattelin että hyvä ihme, kyllähän tämä lapsi ymmärtää.

Outi mietti, millaista työtä ryhtyisi tekemään. Alkuperäiseltä koulutukseltaan hän on leikkausanestesiaan erikoistunut sairaanhoitaja, mutta koulutusammatti ei enää tuntunut omalta.

Vähitellen alkoi hahmottua yritysidea. Kehitysvammaisilla lapsilla ja nuorilla oli valtava sijaishoidon tarve.

– Puolen vuoden ajan mietin, voisinko rakastaa jonkun toisen ihmisen kehitysvammaista lasta. Tulin siihen tulokseen, että voin.

Outi Onttinen ja Esko Putkonen perustivat ammatillisen perhekodin erityislapsille. Perhekodin nimi Anttula tulee Antonin lempinimestä Anttu. Tarkoituksena on, että lapsilla on yökylässä mukavaa ja viihtyisää.

Esko rakensi avun kanssa Peltosalmen tölliin lisää ja lisää siipiä. Vähitellen Anttulan Yökylä laajeni sekä Kuopioon että Alajärvelle.

Kuopion tilapäishoidon yksikkö piti sulkea hiljattain, koska henkilökuntaa ei tahtonut löytyä tarpeeksi. Orivedelle avautuu ensi keväänä uusi asumisen palvelua tarjoava yksikkö.

Yrittäjäpariskunta on ollut yhdessä siitä lähtien, kun Outi täytti 15 vuotta ja Esko oli 21-vuotias.

Outin aloittaessa opiskelut ammattiin Joensuussa Esko hoiti pikku Sini-vauvaa puolentoista kuukauden ikäisestä, jotta vaimo pääsi jatkamaan opintoja.

– Norjaan lähtöpäätöksenkin teimme yhdellä puhelinsoitolla. Soitin Eskolle töihin, haenko kielikurssille ja lähdetäänkö Norjaan. Lähdetään vain, Esko sanoi.

Outi räiskyy, suunnittelee ja ideoi. Esko kysyy, milloin pitäisi olla valmista

– Onhan meillä ollut kaikenlaista; paljon ihania asioita ja vaikeuksiakin totta kai. Jokin yhteinen projekti on aina hyvä olla meneillään tai suunnitelmissa, katse pysyy sillä tavoin tulevaisuudessa.

Unelmana oma pikku kylpylä Yökylän lapsille ja nuorille

– Unelmana on uusi laajennus perhekodin kylpyläsiiveksi. Terassillamme on paljut ja kiikut kesäajan hemmotteluun. Koronan aikaan olemme asukkaiden kanssa kaivanneet ympärivuotisia spa-käyntejä. Vesi on ihana elementti lapsille iloon ja virkistäytymiseen.

Ajatuksena on myös muuttaa perhekoti ryhmäasumiseksi. Koska esikoinen, Sini, työskentelee oppisopimuksella Anttulassa, olisi Outilla ja Eskolla mahdollisuus omaan aikaan.

Kun Outi täytti 50 vuotta, isäpuoli auttoi rakentamaan hänelle Kuningattaren lasipalatsin Hernejärven talon pihapiiriin. Talo on entinen Outin mummola.

Outi halusi alun perin kasvihuoneen, mutta koska on oikeastaan mosaiikkitaiteilija, hän tarvitsi pikemminkin näyttelytilan huiman värikkäille kevytkenkäisille naisille, jotka tanssahtelevat korkeissa koroissaan neljässä mosaiikkityössä.

Kevytkenkäiset naiset ovat saaneet lasipalatsiin kaverikseen toinen toistaan eksoottisempia naisfiguureita ja siluetteja. Lasipalatsin toisessa päädyssä on kutsuvasti kaksi korikeinua odottamassa Outin ja Eskon yhteistä aikaa.