Savolainen rousti | Kaupunginvaltuutettu Sanna Kauppinen tunnetaan sukkia syövästä kissasta ja makkaragatesta

Tässä sarjassa roustataan kohde luita ja ytimiä myöten. Totta on ainakin toinen puoli. Enintään.

Sanna Kauppisella on kabareelaulajattaren ulkonäkö mutta ei lainkaan lauluääntä. Tästä syystä seurakunnasta tuli kirjattu kirje, jossa pyydettiin välttämään kirkon yhteislaulutilaisuuksia. Naisen puolustukseksi on kuitenkin sanottava, että hän työssään kätilönä kuuli paljon primitiivisiä ääniä ja ajatteli niiden imitoimisen korvaavan laulutunnit.

Kauppinen on kaupunginvaltuutettuna toista kautta, vuoden 2021 kuntavaaleissa tuli ääniä 135, joista yksi oli tietenkin se oma. Homma on pikkuhiljaa lähtenyt laukalle ja halu päästä isompiin kabinetteihin roihahti täyteen liekkiin heti kun hyvinvointialueista alettiin käydä keskustelua.

Kansanedustajan tehtävätkin kiinnostavat joten kaasua on poljettava ennen viisikymppisiä jotta kaikille varmasti jää nimi ja naama mieleen.

Fiini valtuutettumme on erittäin eläinrakas, pirtissä pyörii karvaisia kavereita useampi – neljä kissaa ja yksi koira. Niille pistetään aina parasta pöytään, tosin verenpainetta tuppaa nostattamaan yksi päästään hieman vajaa katti, joka kalkkunapaistin selätettyään siirtyy maistelemaan emäntänsä sukkia.

Kellään ei ole sydäntä sanoa Sannalle, ettei kirjeitä tarvitse lähtiäisiksi suukottaa.

Vaikka lemmikkien kanssa on välillä haastavia hetkiä joko niiden kaataessa joulukuusen tai nuoleskellessa erästäkin epäonnista syntymäpäiväkakkua, lisää huollettavia olisi saatava.

Isäntä pyörittelee silmiään rouvan huokaillessa itsekseen, miten ihana olisi saada vielä yksi iiiihan pieni karvakamu, vaikkapa hamsteri. Rautalangasta on pitänyt vääntää, että kissat ja hamsterit saman katon alla ovat hyvinkin kyseenalainen yhdistelmä – kas kun sattuu nämä kissimirrit omaavan saalistusvietin ja johan se yksi syöpi sukatkin.

Vahvasti kantaaottavana naisena Sanna on hyvin tunnettu mielipidekirjoituksistaan. Tästä syystä Iisalmen Sanomiin on palkattu osa-aikainen työntekijä, joka asioikseen latoo rouvan kirjoituksia lehteen ja voi pojat kyllä niissä kirjeissä tekemistä onkin.

Antaumuksella kirjoitetut kannanotot on kerta toisensa jälkeen kirjoitettu vaaleanpunaiselle kirjepaperille ja suudelmin suljettu. Kellään ei ole sydäntä sanoa Sannalle, ettei kirjeitä tarvitse lähtiäisiksi suukottaa ja voisihan sitä mansikantuoksuista hajuvettäkin vähän pienemmällä kädellä kirjekuoreen hölvätä...

Pölyn laskeuduttua kaupungin pr-osastolla vetäistiin pikku päiväkännit.

Ruuanlaitto ja leipominen ovat erityisen mielekästä puuhaa, joulutorttujakin nainen leipoo ympäri vuoden. Imelien herkkujen lisäksi Sanna rakastaa myös makkaroita ja onpa hän kehittänyt oman reseptinkin luonnonsuoleen tehdystä sipulimakkarasta.

Tämä, uskomatonta kyllä, levisi kerran kaikkiin mahdollisiin uutistoimituksiin ympäri Suomea, kun rouvan puoliääneen heittämä kaksimielinen vitsi täyslihamakkarasta päätyi valtuuston kokouspöytäkirjoihin. Siitä sitten Hesaria myöten kaikki soittelivat puheenjohtajalle että mitäs ihmettä siellä Iisalmessa, ei kai vaan seksiskandaali?

Ennen kuin asioiden oikea laita selvisi, ehti keltainen lehdistökin puuttua asiaan. Makkaragatesta selvittiin lopulta erittäin selkokielisellä lehdistötiedotteella, jota siteerattiin Ylen iltauutisissa asti. Pölyn laskeuduttua kaupungin pr-osastolla vetäistiin pikku päiväkännit.

Kaiken kaikkiaan kyseessä on varsin rautainen elämän moniottelija joka ei juurikaan aiheuta harmia.

Kun Iisalmen kaupunki seuraavan kerran tekee muistelmateosta elostaan ja olostaan, makkaragatelle on varattu erikseen pari aukeamaa.

Etusivulla nyt

Luetuimmat