Savolainen rousti | Headmasteria häikäisee niin maan vietävästi

Tämä Iisalmen ihmemies on h-ä-m-m-ä-s-t-y-t-t-ä-v-ä. Hän on eläkeiän kynnyksellä ja vanhoilla päivillään päätti ryhtyä rapartistiksi. Kyllä. Luit oikein. Rapartisti eli räppäri.

Hurjastelee yksipyöräisellä milloin mummolan pihassa, milloin Paloskilla. Siellä tosin kerran sai koiriaan ulkoiluttavat kansalaiset naurua pidätellä kun Headmasterina tunnettu herrasmiesräppäri raahasi tsykää pöpelikössä. Kävi niin, että pyörä lipsahti lapasesta alamäkeen lasketellessa ja koko paketti päätyi Iisalmelaiseen sammalmättääseen nokalleen.

Häikäisee niin maan vietävästi tätä miestä, että aurinkolasit päässä käy kaupassakin. Tämähän ei tietenkään herätä minkäänlaisia epäilyksiä (eipä) joten joutuu tuon tuostakin vartijoiden puhutteluun.

Punaisen baseball-takin taskuista ei ikinä löydy mitään mynttonia kummallisempaa mutta kyllähän siinä aikuinen mies kiusaantuu kun taaaaas kerran joutuu selittämään, että kyseessä on imago, snaijaatteks? Usein on myös huuliltaan pudonneet sanat ”ettekste tiiä kuka mä oon?”.

Kyseessä on imago, snaijaatteks?

Jostain syystä Opetushallitus eli Utbildingsstyrelsen värväsi räppärimme mainostamaan vaihto-opiskelijaohjelmaa ja jälki on sen mukaista – kauhun huutoa kuuluu aina Meksikosta saakka.

Rapin grand old man, tosin suht tuore sellainen, ei anna negatiivisen palautteen hetkauttaa. Johan sen huomaa tuosta aurinkolasihommastakin, että tilanteisiin on tapana sukeltaa pää edellä kuten sinne Paloskin mättääseenkin.

Tavoitellessaan nuorekasta ulkonäköä, mies vaihtoi Pomarfinnit Björn Borgeihin. Oikeankokoisia kenkiä on metsästettävä lastenosastolta koska Headmaster on kovin siro – huilu näyttää miehen käsissä didgeridoolta ja sen huilunkin räppisetä välillä sekoittaa purjoon.

Klassisen musiikin kanssa puuhaamisesta mies on haaveillut vuosikausia tulossa onkin varsin iso proggis: Iisalmen 130-vuotisräppi, jota säestämään tyyppi on onnistunut puhumaan Ylä-Savon sinfoniettan, käsittämätöntä. Toisaalta kun tietää tyypin sitkeyden, tämän ei pitäisi yllättää.

Ulkoasustaan tarkka Headmaster on kasvattanut viiksiään vuosikymmenet.

Ulkoasustaan tarkka Headmaster on kasvattanut viiksiään vuosikymmenet, kas kun 70-luvulla hurahti Queeniin niin että korvat soi. Eräänä epäonnisena aamuna naamakarvojaan siistiessä teki kuitenkin ihan älyttömän ventin vasemmalle puolelle joten pakko oli höylätä koko komeus pois. Kahden viikon ajan sai kulkea kaupungilla incognito ja kyllähän se vaimokin hieman säikähti sohvalla lojuvaa viiksetöntä miestään.

Koska vaihto-opiskelusräpistä maksettiin ehtaa riihikuivaa, Headmaster teetti itselleen räppiskenestä tunnetut kultaiset kuoret etuhampaisiin. Kyllä siinä bensatankilla on ihmetelleet kylän ukot ja akat kuinka Headmeister loistaa kilpaa auringon kanssa Teslaansa tankatessaan.

Syksyn pimeillä on kyllä ihan hyväkin ne kuoret – näkyy nimittäin kaivolta kottiin eikä pimeässä eteisessä tarvitse valoja poltella kun hymy häikäisee talon aina takkahuoneeseen asti. Ehkä ne aurinkolasit sittenkin on tarpeen ihan oikeasti?

Räppiartisti

Headmaster

Sibelius-akatemian käynyt mies, ja ehkä Suomen vanhin räppäri, kuuluu räppärieliittiin, joka tekee musiikkia tilaustöinä. Viimeisimmät räpit on tehty Opetushallitukselle, sekä Suomen kansalaisopistojen liitolle.

Työn alla on Ylä-Savo sinfoniettan kanssa toteutettava Iisalmen 130-vuotisräppi. Teosta tähdittää myös Ylä-Savon musiikkiopiston kasvatti, huippusopraano Piia Rytkönen. Komppiryhmään kuuluvat maestrot Kepa Kettunen, Kari Vehkaluoto ja Ilari Kauppi.

Siviilissä Headmaster työskentelee Iisalmen kaupungin virkamiehenä.

Etusivulla nyt

Luetuimmat