Jaksamista ja elämyksiä arjen ja vapaa-ajan tueksi
2
Vieremän Hyvä-hankkeen koordinaattori Joona Hynynen on mielissään voidessaan yhdistää työssään kolme intohimoaan liikunnan, luonnon ja musiikin. Einarinpuisto oli vielä viikko sitten lumipeitteessä. Jenni Kivioja
Katso isompi kuvaLiikkumismahdollisuudet ovat Vieremällä erinomaiset. Hyvä hankkeen kattavasta ohjelmatarjottimesta löytyy tekemistä varmasti jokaiselle kuntotasosta riippumatta, hankekoordinaattori Joona Hynynen kannustaa. Jenni Kivioja
Hyvä hanke ohjaa vieremäläisiä hyvinvoinnin ja liikunnan pariin. Osallistuminen on kuntalaisille ilmaista.
Voiko ihanammin päivä enää alkaa, jos se käynnistyy yhteisellä aamuhetkellä nuotion äärellä kahvikupposen kera ja siihen päälle pääsee vielä opastetulle linturetkelle.
Vauhdikkaampaan unihiekkojen karisteluun on tarjolla tehotreeni ja lempeämpää herättelyä kaipaaville sopii aamuvoimistelu.
Iltakattauksessa voi osallistua esimerkiksi juoksukouluun tai vaikkapa höntsäsählyyn.
Eikä siinä vielä läheskään kaikki, ja myös musiikillisista elämyksistä on mahdollista päästä nauttimaan.
Lista kaikesta siitä, mitä Vieremän Hyvä-hankkeen tiimoilta mahdollistetaan on hengästyttävän pitkä ja monipuolinen. Paikkakuntalaiset ja Vieremällä työssä käyvät voivat osallistua kaikilla tarjolla oleviin tapahtumiin, ja vieläpä täysin ilmaiseksi.
– Vaikka hanke on ollut meneillään jo kohta kahden vuoden ajan, maksuttomuus saattaa silti tulla monelle yllätyksenä. Hyvin ovat vieremäläiset löytäneet tapahtumien pariin, hankekoordinaattori Joona Hynynen iloitsee.
Vieremän kunnan ylläpitämä hanke saa rahoitusta Euroopan sosiaalirahastosta. Tavoitteena on paitsi fyysisen, mutta myös psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistäminen.
Kynnys lajikokeiluille on pidetty ja tullaan pitämään matalana.
Joona Hynynen
Toimintaa järjestetään yhteistyössä Vieremän liikuntatoimen, kansalaisopiston, nuorisotiimin ja kirjaston sekä paikallisten urheiluseurojen ja yhdistysten kanssa.
– Tarkoituksena on edistää työkykyä sekä auttaa sen ylläpidossa. Kynnys lajikokeiluille on pidetty ja tullaan pitämään matalana. Esimerkiksi juoksukoulussa on mukana porukkaa laidasta laitaan. Kaikki mahtuvat samalle viivalle lähtötasosta riippumatta.
– Vaikka kohderyhmänä ovat työssäkäyvät, ei ketään käännytetä pois. Myös toiselta paikkakunnalta tulevat ovat tervetulleita mukaan. Ainoastaan personal trainer -palveluihin vaaditaan asumis- tai työpaikkakytkös Vieremään.
Perheliikuntalauantait ovat olleet myös suosittuja.
– Tarkoituksena on voida viettää aikaa yhdessä koko perheen kanssa ja järjestää mukavaa yhteistä tekemistä. Tulevana lauantaina on ohjelmassa Harry Potter -henkeen luotu huispausturnaus.
Toukokuulle mahtuu lisäksi retket Sonkajärven Jyrkälle sekä Kiuruveden uimahalliin.
Tapahtumia ja tekemistä riittää joka kuukaudelle.
– Hyvinvoinnin ja liikunnan viikko-ohjelma on meidän näkyvin osamme ja se on tullut monelle tutuksi. Ajantasaisen kalenterin löytää esimerkiksi hankkeen nettisivuilta. Päivitämme aktiivisesti myös sosiaalisen median kanaviamme, Hynynen vinkkaa.
Isompia haasteita matkan varrella ei olla edes koronan vuoksi juurikaan kohdattu.
– Korona-aika oli yhtä aikaa sekä kiusa että helpotus. Oli hyvä, että kaikki ovet eivät olleet yhtä aikaa auki. Kun vaihtoehtoja ei ollut heti rajattomasti, tässä on ehtinyt laatia aikatauluja ja säätää jaksotusta.
– Seuraavaksi on tarkoituksena jalkautua yritysten luokse. Se jäi koronan vuoksi alkuun vähemmälle huomiolle. Omanlaisensa pienoinen haaste on myös ollut sovittaa tapahtumien alkamisajankohdat sellaisiksi, että mahdollisimman monella on mahdollisuus ennättää paikalle.
Hanke kestää ensi vuoden heinäkuun loppuun saakka. Hynynen lupaa, että tarjontaa riittää tulevaisuudessakin.
– Esimerkiksi kamppailulajikokeilut tulevat jatkumaan syksyllä. Ne ovat olleet todella suosittuja. Myös Einarinpuiston aamutulilla kävi talven aikana paljon porukkaa ja aamujen hämärtyessä sekin aloitetaan uudelleen. Personal trainer -palvelulle on lisäksi ollut mukavasti kysyntää.
– Paras palkinto itselleni tulee siitä, kun on uskallettu tulla kokeilemaan jotakin täysin uutta ja kun kotiin lähtiessä näkee osallistujilla olevan suupielet ylöspäin.