Typerä peli on elättänyt Ari Suikkasta läpi elämän

Mailapelitaituri viihtyy Iisalmessa.

Mun juttu

Tässä sarjassa tutustutaan henkilölähtöisiin tarinoihin, jotka vievät lukijat lukijamatkalle moninaisten osaajien arkeen.

On helatorstaita edeltävä tiistai. Saavumme Kuopiosta pelaamaan Iisalmen Luuniemen kuvankauniille tenniskentille, koska Kuopiossa eivät massakentät ole vielä pelattavassa kunnossa.

Toisin on asia Iisalmessa.

Ari “Suide” Suikkanen on taas kerran tehnyt ihmeen ja jyrännyt Iisalmen kentät huippukuntoon. Reilusti ennen kuopiolaisia.

Suikkanen saapui Iisalmen tennisseuraan valmentajaksi vuonna 1990. Kaupungissa oli tuolloin meneillään kova tennisbuumi ja hänet houkuteltiin Kemistä viemään iisalmelainen kilpatennis uudelle tasolle.

– Minä tulin tänne kesätöihin. Kävin aluksi joka toisen viikon, koska Kemissäkin minulla oli hyvä valmennuskuvio menossa. Jostain syystä sitten jäin tänne, vaikka aluksi ajatus Iisalmeen muuttamisesta tuntui varsin kaukaiselta, Suikkanen muistelee.

Suikkanen ei lapsuudessa ihastunut tennikseen ensisilmäyksellä. Paremminkin voisi sanoa, että tennis valitsi Suikkasen, jonka perhe muutti Heinolasta Kemiin vuonna 1969 hänen ollessaan kuusivuotias.

Tennis oli 1970-luvulla aikamoista valkokaulushommaa.

Ari Suikkanen

– Isä sai työpaikan Veitsiluodon tehtailta, jossa hän toimi teollisuuspalopäällikkönä. Meidän kodin ikkunasta näkyi tehtaan kenttä, jonne ei ollut asiaa tuolloin kuin tehtaan ylemmillä toimihenkilöillä. Tennis oli 1970-luvulla aikamoista valkokaulushommaa, Suikkanen muistelee.

– Isä oli kova urheilumies ja oli pelannut mestaruussarjassa jääpalloa sekä pesäpalloa ja päätti, että kyllähän meidän pitää tenniskentälle saada muitakin pelaamaan kuin keski-ikäisiä tanttoja. Siitä se tennis sitten lähti minun ja kavereideni kesken.

– Kaikki vapaa-aika siellä kentällä sitten vietettiin, vaikka muistankin ajatelleeni, kun katselin televisiosta ensimmäisen kerran Wimbledonin tennisturnausta, että onpas typerä peli, hän naureskelee.

Mailapelitaituri Suikkasen saavuttua Iisalmeen oli seurassa kolmesataa pelaaja ja tavoitteeksi asetettiin, että sekä tytöissä että pojissa saataisiin urheilija Suomessa kolmen joukkoon.

Ne molemmat tavoitteet toteutuivatkin varsin nopeasti Veera Jauhiaisen ja Ismo Rönkön toimesta. Muutoinkin menestystä tuli laajalla rintamalla.

Suikkanen pelasi itse aktiivisesti kilpatennistä valmennustöiden ohessa ja oli parhaimmillaan Suomen yleisessä rankingissa sijalla 36. Hän pelasi myös valioluokassa pöytätennistä ja voitti kahdesti mailapelien Suomen mestaruuden, missä kilpaillaan tenniksessä, sulkapallossa, pöytätenniksessä ja squashissa.

– Olihan se 1990-luku hienoa aikaa. Seurassa oli kova meininki ja harjoitusmotivaatio oli kaikilla erittäin kova. Rönkön Ismokin tuli harjoituksiin Sonkajärveltä vaikka polkupyörällä, jos ei muuta kyytiä sattunut saamaan.

– Pöytätennistä lähdettiin myös kehittämään tuolloin Vuosteen Hannun kanssa ja minun valmennettavista Mika Rauhalasta tuli lajissa pitkäaikainen maajoukkueratsu. Ajattelen myös, että oikeaoppinen squash tuli Iisalmeen minun mukanani.

Ari Suikkanen on viihtynyt Iisalmessa jo 32 vuotta, vaikka hänen piti alun perin tulla vain kesätöihin. Elämä on hänelle opettanut, että jos jokin voi mennä pieleen, niin se varmasti menee. Siitä huolimatta Suide katselee elämää kiitollisten linssien läpi.

– Kyllä minä olen todella ylpeä ja kiitollinen noista kolmesta tytöstäni Selmasta, Ainosta ja Hiljasta. Ja minä olen saanut kuitenkin elää tällä pelillä, joka näytti minusta ensisilmäyksellä varsin typerälle. Se on aika hieno juttu. Vielä kun saisimme tänne Iisalmeen uudelleen kunnon kilpatennisbuumin päälle, niin elämä olisi aika mallillaan.

Etusivulla nyt

Luetuimmat