Mun juttu
Tässä sarjassa tutustutaan henkilötarinoihin, jotka vievät lukijat lukijamatkalle moninaisten osaajien arkeen.
Kirkonsalmen Länsirannalla hautausmaata vastapäätä sijaitsevassa omakotitalossa asuu onnellinen mies. Rantasauna lämpiää tontilla muutaman kerran viikossa. Lumitöitä riittää talvisin ja kesäisin niitettävää nurmea. Sekarotuisen Pepe-koiran kanssa on mukava käydä yhdessä lenkillä.
– Kyllä tässä tyytyväinen olo on kaikkinensa. VR on tarjonnut mukavan työpaikan, jossa on ollut kouluttautumismahdollisuuksia ja elämänkumppani Paula Pirskanen on mieluinen, Matti Kauppinen ynnää elämänsä peruspilareita.
Kauppinen on iisalmelaisen jääkiekkopolun kirkkaimpia timantteja. Hän murtautui jo 15-vuotiaana poikien maajoukkueeseen ja oli leijonapolulla mukana aina 18-vuotiaaksi saakka.
Kun valintaa ei 18-vuotiaiden EM-joukkueeseen lopulta tullut vuonna 1997, päätti temperamenttinen kiekkolupaus yllättäen lopettaa peliuransa.
– Minä ajattelin, että olisin ansainnut paikan siihen joukkueeseen. Minut valittiin tuona vuonna KalPan A-junioreissa vuoden tulokkaaksi ja sitten siitä joukkueesta valittiin minua nuorempi puolustaja kisakoneeseen. Tietenkin ymmärrän valinnan nyt vanhempana, mutta tuolloin se tuntui todella väärältä ja päätin kauden jälkeen ripustaa hokkarit naulaan.
Minä ajattelin, että olisin ansainnut paikan siihen joukkueeseen.
Matti Kauppinen
Tampereen Tapparan Pekka Marjamäen korviin kantautunut Kauppisen lopettamispäätös sai kuitenkin aikaan sen, että nuori iisalmelaispuolustaja perui lopettamispäätöksensä ja solmi kesällä tamperelaisseuran kanssa liigasopimuksen.
– Marjamäki oli minulle tuttu valmentaja maajoukkueesta ja hän halusi minut Tapparaan. Oli varmasti ehkä vähän hölmöä lähteä sinne. Tapparan pakkiosasto oli Liigassa niin kova, että sinne ei oikein ollut mitään asiaa mahtua pelaamaan, vaan pelipaikka oli tarjolla A-junioreissa. KalPassa olisi ollut todennäköisempää mahtua pelaamaan Liigaan.
– Oman mausteensa soppaan heitti KalPa, joka vaati Tapparalta minusta maksimisiirtosummaa, koska minulla oli maajoukkuestatus. Se homma meni lopulta niin vaikeaksi, että jo keväällä pinnalla ollut motivaation puute nosti taas päätään ja päätin palata Iisalmeen opiskelemaan ja pelailemaan Iisalmen Peli-Karhuihin.
Panostaessaan jääkiekkouraan ei Kauppinen ollut käynyt peruskoulun jälkeen mitään kouluja. Hän halusi Iisalmeen palattuaan suorittaa sellaisen tutkinnon, joka mahdollistaisi tulevaisuudessa ammattikorkeakoulu ja yliopisto-opinnot.
– Menin ammattikouluun ja suoritin siellä sähkö- ja putkimieheksi valmistavan yhteistutkinnon. Se oli sen verran laaja, että sitä kautta minulle aukesi väylä jatko-opintoihinkin, joita en sitten lopulta tarvinnutkaan, kun aloitin vuonna 2002 veturimiehen opinnot.
Vaikka Kauppisen tavoitteellinen jääkiekkoura loppui jo oikeastaan ennen kuin se oli kunnolla alkanutkaan, ei miehellä ole jäänyt asiasta mitään hampaankoloon.
– Minä olen aina ollut vähän sellainen tilastoihin ja dataan tuijottelija, eikä tällainen 176-senttinen puolustaja olisi todennäköisesti pelannut Liigassa kuin kymmenen kautta. NHL:stä nyt puhumattakaan.
– Ei minulla olisi siitä peliurasta varmasti paljon säästöjä jäänyt. VR on tarjonnut minulle loistavan työpaikan jo kohta kaksikymmentä vuotta. Lisäksi saan olla jääkiekossa mukana omilla vahvuusalueillani. Toimin IPK:n U18- joukkueessa taito- ja fysiikkavalmentajana. Meillä on siinä Hiltusen Heikin ja Svenskin Jannen kanssa hyvä valmennusporukka koossa.
Valmentajana Kauppinen haluaa olla tukemassa nuoria myös kasvatuksellisessa ja psyykkisessä mielessä. Hän nostaa nuorten kanssa toistuvasti esille opiskelun tärkeyden pelaamisen ohessa.
– Minun oman urani taitekohdassa 1990-luvulla ei juurikaan ollut psyykkistä valmennusta, jota itsekin olisin ehkä kaivannut. Sitä pyrin valmennettavilleni tuomaan arkeen mukaan. Yritän myös korostaa opiskelun tärkeyttä, Kauppinen mietiskelee.