-Iisalmelaislähtöisen yrittäjän itse sanoittama ja säveltämä biisi Sorry to say on soinut Spotifyssa helmikuusta saakka
Iisalmelaislähtöisen Tommi Ålanderin elämä vaimon ja kahden lapsen kanssa soljui Kuopiossa
tasaisesti. Vuonna 2004 yhdessä Keimo Sillanpään kanssa Sonkajärvellä perustettu konsultointiyritys TK-Eval menestyi hyvin ja kilometrejä kertyi hiihtoladulla vuosittain tuhatkunta. Riittipä yrittäjässä virtaa muutamalle täysipitkälle maratonillekin, joista toisen hän juoksi yhdessä Pia-vaimonsa kanssa.
Mutta sitten elämä alkoi heitellä kierrepallojaan. Ensin Ålanderin isä kuoli äkillisesti 69-vuoden iässä, ja muutamaa vuotta myöhemmin myös hänen oma elämänlankansa näytti rajallisuutensa.
– Kun isä menehtyi äkillisesti ja itsellekin tuli terveysmurheita 50 vuotta täytettyäni, siinä jotenkin konkretisoitui elämän rajallisuus. Ajattelin, että jos haluan jotain unelmiani toteuttaa, niin ne on parasta tehdä nyt. Ensi vuodesta kun ei tiedä, että onko hengissäkään.
– Niinpä hommasin itselleni kotistudion ja aloin tekemään musiikkia Kuopiossa kokoamani bändin kanssa. Oman musiikin tekeminen on ollut minulla haaveena lapsuuden bändiajoista saakka. Nyt meidän Sunburned-bändillä on yksi biisi kuunneltavissa Spotifyssa ja toukokuussa tulee toinen, Ålander pohdiskelee.
Elämässä kannattaa rauhassa etsiä sitä omaa mielenkiinnon kohdetta.
Ålanderin nuoruus oli Iisalmen Kihmulassa 1980-luvulla urheilun ja musiikin täyteinen.
– Esa-isäni oli Jorma Kinnusen kanssa maajoukkueessa ja heitti keihästä muistaakseni 82,50 metriä. Minäkin koitin sitten hänen jalanjäljissään, että kuinka pitkälle keihäs minun käsieni kautta kaartaa. Pikkuisen yli 50 metriä taisin heittää naisten keihästä.
– Iisalmessa oli hienoa kasvaa ja kehittyä. Pelasin IPK:ssa jääkiekkoa, harrastin hiihtoa ja seiväshyppyä. Pesäpalloa kokeilin myös. Urheilu oli kivaa, mutta eniten minuun kuitenkin kolahti nuoruuteni kotikaupungissa bänditoiminta, jota edesmennyt Kauppisen Pete ansiokkaasti pyöritti,
Kihmulan kasvatti muistelee.
Ålander kävi alakoulun Kangaslammilla. Kauppis-Heikin yläkouluun siirryttyään hän perusti 14-vuotiaana Six Drinks -yhtyeen kavereidensa kanssa. Bändi teki omia biisejä ja keikkaili ahkerasti
Iisalmessa. Levyttämään asti he eivät koskaan kuitenkaan päässeet, vaikka demo-äänityksiä tekivätkin innokkaasti.
– Six Drinksin tarina kesti suurin piirtein siihen saakka, kun olimme täysi-ikäisiä. Soitimme enimmäkseen Juliet Jonesin Sydäntä ja muita sen ajan covereita. Me saimme treenata viikonloppuisin Kangaslammin nuorisotuvalla. Viimeinen keikkamme oli muuten Tanskassa. Basistimme Lappalaisen Riston täti asui siellä ja hommasi meidät pienelle festivaalille soittamaan. Se oli Iisalmen pojille kova juttu.
Tommi Ålanderin elämä on kulkenut omia polkujaan, eikä niinkään perinteistä kaavaa noudattaen. Kuvaavaa on, että hän lopetti opinnot Iisalmen lukiossa parin viikon opiskelun jälkeen ja lähti ravintolakouluun. Sekin jäi kuitenkin nuorelta mieheltä kesken ja hän suuntasi reppureissaamaan Australiaan.
Vuonna 1992 iisalmelaisesta ravintola Terävästä löytynyt tyttöystävä ja nykyinen vaimo Pia Ålander patisti hänet kuitenkin takaisin lukion penkille. Kihmulan rokkikukko kirjoitti lopulta lukiosta 24-vuotiaana kolme laudaturia ja lähti opiskelemaan yhteiskuntatieteitä.
– Olen yrittänyt omille lapsilleni sanoa, että elämässä kannattaa rauhassa etsiä sitä omaa mielenkiinnon kohdetta. Elämä on rajallista ja täällä kannattaa rohkeasti seurata omia intohimojaan. Huomisesta kun ei ole mitään takeita, TK-Evalin yrittäjä ja nykyinen lauluntekijä kiteyttää.