Kun matkustan Iisalmen ohi pohjoiseen, ajan aina keskustan halki. En käytä ohiajotietä menin sitten Kajaanin tai Oulun suuntaan. Niin tein viime viikollakin, kun kävin vanhassa opiskelukaupungissani, Rovaniemellä.
Iisalmen läpi ajaminen herättää minussa aina voimakkaan tunnemyrskyn.
Jokaiseen auton ikkunasta vilisemään maisemaan liittyy paljon muistoja. Aivojen nostalgiamatka alkaa yleisemmin siinä Sankariniemen kohdalla, kun Virransillan yli alkaa siintämään kaupunki.
Linja-autoasema nököttää edelleen paikallaan, kuten Putkolan kauppakin. Lieneekö Siimeskulmassa vielä se kolikoilla toimiva norsu tallella? Siinä oli mukavaa pienenä poikana keinua, kun vanhemmat tekivät ostoksiaan.
Siimeskulman vastapäätä sijaitsevassa elokuvateatterissa en ole käynyt 1990-luvun jälkeen. Vieläköhän siellä on Mini- ja Kuvalipas?
Asikaisen Jokke ja Niskasen Tero asuivat parikymppisinä elokuvateatterin yläpuolella sijaitsevissa asunnoissa.
Mietiskelin vesitornia ohittaessa, että miltähän päätös mahtaa pienistä taitoluistelijoista ja jääkiekkoilijoistamme tuntua.
Toivasen Pasi muistelee aina illanvietoissamme henkilökohtaista tragediaansa, jonka kohtasi Niskasen kämpillä. Apelin Ismo oli syönyt aamulla viimeisen leivän Pasin nenän edestä, erään Los Coyotesissa vietetyn kostean illan jälkeen.
Savonkatua ylittäessä en yleensä koskaan vilkuile rautatieasemalle. Katselen aina “baarikadun” suuntaan, jonka päässä näkyy Taikatalo, paloasema ja Otavan koulu. Työskentelimme siellä aikoinaan hyvän ystäväni Kääriäisen Jampan kanssa kouluavustajina.
Enpä olisi tuolloin uskonut, että Jampastakin tulisi rikollinen lampaita kasvattaessaan. Kyllä minäkin niitä vapaana laiduntavia lampaita olen aina kesäisin Koljonvirran leirintäalueella silitellyt. En arvannut, että kaltoinkohdeltuja olivat. Tyytyväisille ne vaikutti.
Palos-Hallin kohdalla muistot palaavat viime vuosituhannen puolelle. Aikaan, kun ohiajotietä ei vielä ollut. Kaupungin läpi kulki tasainen autojono viikonloppuisin. Osa oli läpikulkumatkalla, osa ajoi Timosauruksen lenkkiä. Kadunvarret olivat nuorisoa mustanaan.
Sonkajärveläiset ja vieremäläiset seisoskelivat Palos-Hallin edessä, iisalmelaiset saivat liikkua missä halusivat.
Palos-Hallin rakennus on edelleen paikallan, samoin kuin puukioski, Jussin grillin ja “Nopari”, sekä vesitornin kupeessa sijaitseva ja 1990-luvulla uututtaan kiiltänyt jäähallikin.
Kun Iisalmen jäähallista aikoinaan äänestettiin kaupunkimme päättäjien toimesta, me pienet jääkiekkojuniorit olimme paikalla seuraamassa äänestyksen etenemistä.
Muistan vieläkin kuinka se jännitti. Mitä jos emme saakaan sitä kauan puhuttua jäähallia?
Silloinkin jäähallia vastustavia ääniä tuli yllättävistä suunnista. Urheiluihmisiltä. Järjen ääni voitti kuitenkin lopulta. Valtuustossa oli tuolloin tarpeeksi tolkun ihmisiä.
Reilut kolmekymmentä vuotta myöhemmin kävi jäähallin äänestyksessä toisin. Iisalmen kaupunginvaltuusto päätti, että kipeästi tarvittavaa uutta jäähallia ei aleta edes suunnittelemaan.
Mietiskelin vesitornia ohittaessa, että miltähän päätös mahtaa pienistä taitoluistelijoista ja jääkiekkoilijoistamme tuntua.
Onko seutukunnassamme nyt kukoistava jääurheilukulttuuri muutaman vuosikymmenen päästä kuin se Siimeskulman norsu?
Asia, jota on mukava muistella.