Edesmennyt äitini vieraili uudessa omakotitalossamme, piha oli vielä aavistuksen keskeneräinen, mutta kunnianhimoisia istutuksia oli tehty ja nurmikko vihersi. Äiti katseli yläkerran parvekkeelta meidän ja naapuriemme pihoja. Huitoi naapuriin päin: ”On täällä mukavankin näkösiä pihoja.” Tuo kuolematon one-lineri jäi elämään perheessämme.
Muistuu myös appiukko mieleen, jolla oli tapana sanoa, oli tarjottu ruoka mitä tahansa: ”Kyllä tätäkii näläkäänsä syöpi.”
Toinen oiva tapa on muistella, miten juuri tällaista lohilaatikkoa tai mykyrokkaa sai eräissä muissa paikoissa erinomaisesti laitettuna. Aijai, että maistui silloin hyvälle! Päivän ruuan kanssa ahertaneet miettivät, millainen rangaistus seuraa kuristusmurhasta.
Sähkö rätisee myös miniän ja anopin välillä. Miniän tekemä ruoka ei vedä vertoja anopin omille tuotoksille, vaikka miniä olisi Hotelli Kämpin keittiövastaava. Suolan määrä, lihan kypsyys tai vähintään esillepano on pielessä. Anopin kuiva naurahdus antaa ymmärtää, että Karjalassa 1920-luvulla kehitetystä reseptistä on dramaattisesti poikettu.
Anopilla on usein myös suosikkiminiä. Vanhimman pojan vaimo osaa yleensä kaiken paremmin kuin muut miniät. Tämä tuodaan esille muun muassa kodin siisteyteen ja lasten hoitoon liittyvissä asioissa: ”Ramin penskat ne on kuitenniin tääspäesiä.” Poikien vastoinkäymiset ovat täysin kelvottomien miniöiden syytä. ”Voe, kun tuo meijän Antero ei olis ottanut ensimmäistä, joka vastaan tuli.”
Ei kulu kivet meidän käynillä!
Kursailu on oma lajinsa. Sukulaiset ovat ajaneet Rovaniemeltä kyläilemään, pöytä on katettu lounaalle, mutta kuitti on vahva: ”Syötiin just tuossa Marjahaan ABC:lla, mahtavat lehtipihvit!”
Illalla vieraat kaivavat omat lakanansa kasseista ja repivät talonväen sijaamat pois: ”Meidän takia tarvitse vaivautua, tuotiin omat.”
Kahvipöytään pyydetään tulemaan 18 kertaa, ennen kuin vanhin täti murtuu ja suma liikkuu. Nisupalaa puolitellaan ja valitellaan makean syönnin jääneen vähille. Kun tarjotaan voileipiä, oudoksutaan ja kysellään, olisiko munkkeja tai täytekakkua tarjolla.
Saunaan vieraat saadaan käsirysyn jälkeen, mutta kielletään heittämästä löylyä: ”Ei kulu kivet meidän käynillä!”
Aamulla vieraat ovat lähteneet klo 4.30, sitä ennen siivonneet koko talon ja jättäneet lapun: ”Lähettiin jo ajelemmaan kotia päin, katettiin aamiainen teille, syökeehän, jos tälle päevälle vielä herreettä.”
Erilaiset työtilanteet kirvoittavat myös kuolemattomia lauseita. Naulataanpa vaikka ulkohuussin ulkolaudoitusta, nuorempi kirvesmies tekee huolellista työtä, haluaa näyttää.
Kokeneempi tarkastelee työn jälkeä, ei puhu hetkeen, murahtaa: ”Voi sen tietysti nuinniin tehhä.” (lue: ei missään nimessä näin).
Työnopastus tarkoittaa täydellistä vaikenemista. Mihinkään kysymykseen ei vastata, miten tästä tulisi jatkaa. Teet puoli päivää töitä, vanhempi kirvesmies tulee ja purkaa kaiken sorkkaraudalla: ”Pitäs jättee tekemätä, jos ee ossoo”.
Nuorempi kisälli katsoo maassa lojuvaa kirvestään mietteliäänä.