Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Talouden realiteetit ja kokonaisuus otettava huomioon

Me päättäjät

Tässä sarjassa Iisalmen kaupungin valtuustoryhmät pääsevät vuorollaan kertomaan kuulumisiaan ja näkemyksiään kaupunkilaisia koskevista asioista ja päätöksien teoista.

Päätöksentekijöinä Iisalmen Vasemmistoliiton valtuustoryhmän jokaisella jäsenellä on vuosikymmenien kokemus takana. Edustamme laajasti eri ammattialoja ja koulutustaustoja.

Olimme aikaisemmin Iisalmen kaupungin valtuuston toiseksi suurin puolue ja tällä valtuustokaudella viidenneksi suurin puolue. Kukaan ei tee mitään yksin ja pitkällinen työskentelymme yhteisten asioiden hoitamiseksi yhdessä muiden valtuustoryhmien kanssa näkyy iisalmelaisten arjessa.

Kaupungin organisaatiolla on jatkuvasti jotain suunnittelussa tai menossa päätöksentekoon. Kokonaiskehittäminen eri toimialueilla on tätä päivää. On huomioitava ympäröivä maailma ja oltava sen juoksussa mukana niillä resursseilla mitä on käytettävissä. Kaupungit ja kunnat saavat valtionosuutta 0-18 vuotiaista asukkaista, joten talouden näkökulmasta on suunnattava katsetta näihin ikäluokkiin. Onhan meillä suunnattukin, uusimalla koulurakennuksia.

Politiikkaa eli yhteiskunnallista asioista päättämistä on niin paljon, ettei aina muista jälkikäteen miten tärkeiden asioiden äärellä on ollutkaan.

kävijää.

Iisalmen kaupunki on käyttänyt liikunnan ja urheilun rakentamiseen reilun kymmenen vuoden aikana noin kymmenen miljoonaa euroa, kun taas kulttuurikohteiden rakentamiseen vain kuusisataatuhatta euroa.

Esimerkiksi voisi ottaa Kulttuurikeskuksen, joka rakennuksena on saatettava vastaamaan nykyajan tarpeita. Kulttuurikeskuksen oven aukaisee vuosittain noin 300 000 kävijää. Onhan se sellainen määrä kävijöitä, ettei kävijöiden määrää voi kaupunginvaltuusto ohittaa.

Sekä liikunnan että kulttuurin harrastajia Iisalmessa on paljon, joten vuorotahtiin molempien harrastajaryhmien olosuhteita viedään eteenpäin. Seutukaupunkina Iisalmi vastaa laajemman asukasmäärän tarpeisiin.

Kaupunginvaltuutettu joutuu ottamaan talouden realiteetit ja kokonaisuuden huomioon päätöksiä tehdessään. Siitä miten hyvinvointialueuudistus vaikuttaa kaupungin talouteen ja investointeihin pitkällä aikavälillä, ei tänä päivänä ole mahdollista tehdä tarkkoja laskelmia.

Samoin maan hallituksen päätökset kuntatalouteen ovat osin hämärän peitossa. Viedään yhdessä Iisalmessa asumista ja viihtymistä eteenpäin.

Elinkeinoelämän toimintaedellytysten ylläpitäminen ja työpaikkaomavaraisena säilyminen on päättäjälle tärkeää. Samaan hengenvetoon on todettava perheen harrastusmahdollisuuksien tulevan näiden rinnalla.

Iisalmen kaupunginvaltuuston Vasemmistoliiton valtuustoryhmä