Kiuruvedellä tanssilavat ovat hyvässä kunnossa. Henkilöstö on hyvin palvelevaa ja siisteys on ensiluokkaista. Myös esiintyjien ammattitaitoon on molemmin puolin kiinnitetty huomiota.
Eläkeläisten ympyrät
Kiuruveden eläkeliitto on laittanut Jänteen hallin toimimaan. Välillä jo ruususen unta nukkunut tanssilava näytti jo horsmittuneelta monumentilta.
Nyt on menoa ja meininkiä ollut jo monen vuoden ajan. Koronavuodet taakseen jättänyt tanssikulttuuri on uudessa kukoistuksessaan.
Kesän tanssit on vetänyt porukkaa hienon liikuntaharrastuksen pariin näyttävästi kaikilla lähialueen lavoilla.
Kiuruvesi on ollut outo ilmestys tanssilavojen suhteen. Hienoisesta sisäpiiriajattelusta molemmat tanssilavat kelpaavat yleisölle nykyisin varsin hyvin. Sekä Jänteen halli että Puistorinne eivät ole enää värivammaisia.
Eläkeläiskerhot hoitavat lavoja vuorotellen joka toinen viikonloppu. On karmeaa muistella menneen ajan hormonihäiriöitä, jolloin aatekin valaisi lavatansseja.
No jos hieman ujostellaan nykyisinkin toistensa tanssi-iltoja, niin yleisesti on havaittu kummankin tanssipaikan väkimäärän pysyneen samoissa sapluunoissa.
Nyt on menoa ja meininkiä ollut jo monen vuoden ajan.
Eikä muutenkaan voi verrata näkemyksiä kolmiulotteisesti. Hieman toista sataa tanssijaa lavoilla pyörähtelee tanssi-iltoina.
Huippuvuosiin 1970-luvulla ei enää näillä lavoilla ole paluuta, jolloin koko kansa pakkaantui runsain joukoin tossunkuluttajiksi lavoille.
Kiuruvedellä lavat ovat hyvässä kunnossa. Lattiat on molemmilla lavoilla koivusta rakennettu ja näin liike niissä on kevyttä ja nautinnollista. Henkilöstö on hyvin palvelevaa.
Tarjoilupuoli kahviossa on suuta napsivaa. Niin ja bravuurina grillimakkarat ovat erittäin maittavia.
Siisteys on ensiluokkaista. Kummankaan lavan kahvioissa ei myydä alkoholituotteita. Tämä on näkynyt positiivisena maksavien asiakkaiden ilmeissä ja mielipiteissä.
Esiintyjien ammattitaitoon on molemmin puolin kiinnitetty huomiota. Esiintymässä on ollut mm. Raimo Kukkonen ja Tapani Heinonen (virtuoosi). Myös hinta ja laatu on oltava kohdillaan.
Eläkeliiton henkilökunta on joiltakin osin sivuuttanut jo parasta ennen päivämäärän, mutta hienosti palvelu silti pelaa.
Se hyvä puoli on haettavien plussana, että eläkeläisten tansseissa on sekahaku. Kaunis on rivi senioriladyjä, jotka istuvat odottelemassa tanssien aikana, joillakin huulet jopa punerrettu.
Niin ja saatille voi aina kysellä, jos ei ole liian ranttu.
Eläkeläiskerhot tekevät Kiuruvedelläkin hyvin arvokasta vapaaehtoistyötä. Pieni toive tanssijoilta olisi, että koko Kiuruveden kaupunki ottaisi Puistonkulman talvilavan käyttöön lauantaisin. Väkeä kyllä riittäisi senkin lavan täytteeksi.
– Tervetulloo! Tulukee tanssimaan, tiällä riittää vientiä, innostaa lipunmyyjäkin.